Työkaluja palautumiseen ja hyvinvointiin joogasta

Keskiviikkona 10.5. klo 17:30-20:30

Oletko usein kierroksilla ja ylivirittyneessä tilassa?

Pörrääkö mielessäsi jatkuva tehtävälista ja olo on riittämätön ja voipunut?

Heräiletkö keskellä työtä ja aamuisin tunnet olosi väsyneeksi?


Erilaiset käytösmallit, kuten tapamme hengittää ja tapamme toimia erilaisissa tilanteissa kumpuavat syvältä tiedostamattomasta. Tiedostamaton mieli on kuin käyttöjärjestelmä, joka on rakentunut kaikista elämämme aikana kokemistamme tapahtumista.

Nämä syvällä olevat käytösmallit eivät ole tahdonalaisia. Emme esimerkiksi voi päättää olemmeko stressaantuneita vai emme.

 

Autenttinen joogaharjoitus on irti päästämistä. Kaiken ydin on suoritusvapaus ja rentouden kautta tekeminen. 

Joogaperinne on vuosituhansien ajan hionut  huippuunsa menetelmiä, joilla voimme vaikuttaa asioihin, jotka eivät ole tahdonalaisia, joihin emme siis normaalisti voi vaikuttaa. 

Tällä kurssilla tutustut traditionaaliseen joogamenetelmään. Käymme läpi joogaperinteen menetelmiä palautumiseen, parempaan uneen, hermoston tasapainottamiseen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Illan päätteeksi pääset viemään nämä työkalut käytäntöön asanamatollasi. 

Kurssi sopii niin ensikertalaisille kuin jo pidempään joogaa harrastaneille.

Ota mukaan muistiinpanovälineet ja rennot vaatteet (halutessasi voit tuoda oman joogamaton).

Kurssin ohjaa Porin Shakta Joogakoulun opettaja Jonna Vattulainen

Työkaluja palautumiseen ja hyvinvointiin joogasta -kurssi
Ajankohta: Ke 10.5. klo 17:30-20:30
Hinta: 39€ tai 3,5h leimat sarjakortiltasi

(työttömät, opiskelijat, eläkeläiset, vanhempainvapaat 35€)

Varaa paikkasi kurssille täältä. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään sunnuntaihin 7.5. mennessä. Voit maksaa kurssin myös liikuntaeduilla.

Mikäli sinulla herää kysymyksiä, voit laittaa viestiä pori@shakta.fi

Peruutus viimeistään 3 päivää ennen kurssin alkua. Ilman lääkärintodistusta myöhemmin peruttaessa tai kurssille saapumatta jättäessä laskutetaan koko kurssin hinta