Joogan polku – Jonnan sukellus shaktajoogaan

Vuosi sitten olin tilanteessa, jossa kaikki tuntui valmiilta. Kahdeksan vuotinen joogan polkuni oli johtanut ohjaajakoulutukseen, olin valmistunut hathaflow- ja yinjoogaohjaajaksi ja vieläpä päässyt kuin johdatuksesta suoraan ohjaamaan muutamaa viikkotuntia upouudelle joogastudiolle. Kaipasin jotain lisää, kaipasin jotain syvempää.

Päätin hakeutua uuteen opettajankoulutukseen ja intuitioni johdatti minut Shaktan opettajankoulutukseen Turkuun. Minulla ei ollut ennestään mitään hajua koko Shaktajoogasta. Hakeuduin koulutukseen ajatuksella syventää kaikkea aiemmin oppimaani ja jatkaa elämääni kuin ennenkin. Toisin kävi.

Shaktan opettajankoulutus avasi minulle täysin uuden maailman. Uuden maailman vastaanottaminen ei ollut kivutonta. Koin sisäistä ristiriitaa ja vastustusta monenkin asian suhteen.

”Miksi harjoitus on aina sama? Maailman tylsintä. Miksi ei liikuta hengityksen tahtiin tai huokailla syvään suun kautta ulos?”

Rannevaivaisena olin epäileväinen harjoitusta kohtaan. Pidin lämmittelyä aivan liian lyhyenä ja etenkin sarjan viimeinen asana kismitti, koska silloiselle joogan suorittajalle vastassa oli asana, joka tuntui mahdottomalta.

”Miksi täällä on tämmöinen epäonnistumisen kokemus odottamassa viimeisenä?”

Nyt jälkeenpäin naurattaa. Oli onni (ja tarkoitus), että päädyin suoraan opettajankoulutukseen. Siellä sain jatkuvalla syötöllä vastauksia kysymyksiini ja epäilyksiini ja lisäksi sain myös vastauksia sellaisiin asioihin, joita en ikinä olisi edes osannut kysyä.

Shaktan opettajankoulutus todella mullisti käsitykseni joogasta. Vakuutuin harjoituksen taustalla olevasta tiedon traditiosta ja siitä, kuinka tämä joogasysteemi tarkastelee ihmistä kokonaisuutena.

Oma harjoitus on vahvistanut kaikkea oppimaani käytännössä. Olen omakohtaisesti kokenut kehossani valtavia muutoksia ja huomannut miten vähemmän tekemällä voi todella saavuttaa enemmän. Ranteet eivät enää vaivaa, hengitykselle on syntynyt lisää tilaa, olo on rauhallisempi ja tasapainoisempi. Vastaavaa joogaharjoituksen jälkeistä harmoniaa en ole koskaan aiemmin kokenut.

Kaipasin vuosi sitten jotain lisää, jotain syvempää ja tilaus meni näemmä perille. Shaktajooga on tie kokonaiseksi ja siltä tämä matka on todella tuntunut. Maailma on muuttunut pirstaleisesta edes hitusen eheämmäksi. Ensiaskelien ja alun kompuroinnin jälkeen minulle on ollut päivän selvää, että tähän joogasysteemiin haluan todella uppoutua ja tätä matkaa haluan jakaa eteenpäin muille.

”Tämä on polku, joka vie kotiin – todellisen itsesi äärelle.”

Kirjoittaja Jonna Vattulainen, Porin Shakta Joogakoulun opettaja.
Jaa postaus: